Turvallisemman tilan säännöt
Antirasistinen foorumi on sitoutunut luomaan kunnioittavan ympäristön kaikille sen toimintaan osallistuville. Turvallisemman tilan periaatteiden tarkoituksena on varmistaa, että yhteistyökumppanit ja osallistujat kokevat voivansa oppia, jakaa, kasvaa ja olla osallisia sellaisissa tiloissa, joissa he kokevat kunnioitusta, arvokkuutta ja turvallisuutta.
Fasilitaattoreina olemme vastuussa järjestämistämme tapahtumista ja teemme parhaamme, että tapahtumiemme tilat ovat syrjinnästä ja hyväksikäytöstä vapaita. Turvallisuus edellyttää tämän lisäksi kollektiivista panosta. Jokaisella on henkilökohtainen velvollisuus tehdä online- tai fyysisistä tiloista turvallisempia lukemalla turvallisemman tilan ohjeet ennen tapahtumia, irtautumalla syrjivistä ja hyväksikäyttävistä käytänteistä ja/tai niitä haastamalla niitä todistaessaan. Me uskomme kriittisen dialogin voivan voimauttaa yhteisöjä muuttamaan yhteiskuntaa, mutta tämä voi tapahtua vain, jos yksilöt ovat vastuuvelvollisia omasta käytöksestään ja toimintatavoistaan.
Vaikka ymmärrämme ihmisillä voivan olla erilaisia käsityksiä tai kokemuksia todellisuudesta, pyydämme kaikkia huomioimaan miten heidän tapansa osallistua ja heidän ottamansa rooli voivat vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti toisiin osallistujiin. Lisäksi me tiedostamme, että keskustelut epäinhimillistämisestä, osattomuudesta, ulossulkemisesta ja marginalisoinnista vaikuttavat ihmisiin eri tavoin ja eriarvoisesti.
Ennen kaikkea ARF painottaa ajattelemaan sortoa rakenteellisesti, ei niinkään yksilöiden kautta. Tämä ei tarkoita sitä, että yksilöt eivät olisi vastuuvelvollisia teoistaan, vaan sitä, että kannustamme ihmisiä laajentamaan ymmärrystään siitä, miten rasismi vaikuttaa tiettyjen ihmisryhmien elämään, hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin tarkastelemalla historiallista, kulttuurista, poliittista ja institutionaalista valtaa, puhetapoja ja käytänteitä.
ARF ei suvaitse minkään muotoista syrjintää (tämä sisältää mutta ei rajoitu rasismiin, kolorismiin, ksenofobiaan, seksismiin, homofobiaan, transfobiaan, islamofobiaan, antisemitismiin ja kaikkiin uskonnollisen syrjinnän muotoihin, luokkasyrjintään, ableismiin, lihavuusfobiaan, ikäsyrjintään, kastisyrjintään jne.) ja häirintää. ARF ei hyväksy tietämättömyyttä tai yrityksiä huumoriin epäasiallisen käyttäytymisen perusteina tai tekosyinä.
Jos syrjintää, hyväksikäyttöä ja/tai häirintää esiintyy yhteydessä toimintaamme, me ARF:ssa arvioimme tilanteen ja toimimme sen mukaisesti.ARF voi esimerkiksi mykistää tai poistaa henkilön online-tapahtumasta tai pyytää jotakuta poistumaan fyysisestä tilasta, mikäli he kieltäytyvät käyttäytymästä asiallisesti, kun heitä on varoitettu tai pyydetty lopettamaan asiaton käyttäytyminen.
Tilaisuuden aikana:
Tule tilaisuuteen ymmärtäen yhteiskunnallinen asemasi suhteessa siihen, mistä keskustellaan.
Kunnioita ihmisten henkilökohtaisia, fyysisiä ja emotionaalisia rajoja.
Älä oleta toisten kansallisuutta, rotua, etnisyyttä, kulttuuria, uskontoa, seksuaalista suuntautumista, sukupuolta, terveydentilaa, yhteiskuntaluokkaa tai historiaa.
Älä kysy tungettelevia henkilökohtaisia kysymyksiä.
Huomioi, miten otat tilaa. Jos olet puhunut useammassa yhteydessä, varmista, että annat muille tilaa osallistua.
Älä uusinna puheessasi, toiminnassasi tai käyttäytymisessäsi mitään stereotypiaa (olivat ne sinusta positiivisia tai negatiivisia) perustuen käsitykseesi siitä keitä ihmiset ovat.
Älä ota ruudunkaappauksia, kuvia näytöstä tai kuvia tilaisuudesta (paitsi siinä tapauksessa, että fasilitaattorit, järjestäjät tai puhujat ovat selväsanaisesti antaneet siihen luvan.)
Älä nauhoita tilaisuutta.
Käyttäydy kunnioittavalla tavalla puhujia, moderaattoreita ja muita yleisön jäseniä kohtaan.
Olet vapaa antamaan rakentavaa palautetta epäasiallisesta käyttäytymisestä tai kielestä.
Ole avoin sinulle annetulle palautteelle ja rakentavalle kritiikille. Kyseenalaista itsestään selvinä pitämiäsi olettamuksia, joita sinulla voi olla.
Jos jokin tilanne tuntuu sinusta epämukavalta ja/tai todistat häirintää, hyväksikäyttöä tai syrjintää, pyydämme sinua tuomaan asian esille tilaisuuden järjestäjän tai moderaattorin kanssa laittamalla heille chatissa viestiä online-tilaisuudessa, pyytämällä heitä sivummalle fyysisessä tilassa tai laittamalla sähköpostia Antirasistiselle foorumille (info@antiracistforum.org).
ARF:n tarkoituksena on työskennellä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden eteen yhteistyössä kriittisien, intersektionaalisten ja feminististen äänien kanssa muuttaakseen yhteiskuntaa ja saavuttaakseen tasa-arvoisen yhteiskunnan. Emme oleta kenenkään olevan täydellinen tai kaikkitietävä ja tiedostamme, että (pois)oppiminen ja kasvaminen ovat jatkuva ja loputon prosessi kaikille. Näiden turvallisemman tilan periaatteiden kautta toivomme tarjoavamme tarvittavat olosuhteet yhteisöille ja yksilöille rakentaa terveellisiä poliittisia suhteita ja kehittää heidän tietämystään ja käytänteitään, jotta he voivat voimautua heidän taistelussaan rodulliselle ja sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle.